Pohjoissaaren ympäri kymmenessä päivässä..

Pohjois-saaren kartoittaminen 10 päivässä tarkoittaa suomeksi aika pirun pitkiä ajopäiviä ja melko tasaiseen tahtiin tulevia hermopurkauksia. onneksi molemmat ollaan lyhyt vihaisia ja ongelmat ratkeaa usein myslipatukan voimalla. Välillä ongelmien ratkaisuun tarvitaan myös ulkopuolista apua, mutta siitä lisää myöhemmin.

Lautan saapuessa Wellingtoniin sää oli ihan yhtä kurja kuin 4 vuotta sitten, joten päätimme pyhittää päivän autoiluun. Ajoimme suoraan itärannikon tuntumaan Waikaramoana Lakelle, sievät 9 tuntia. Väliin mahtui monta kuppaista kuollutta kylää (päivän pongaus, kylä nimeltä Horokiwi), autokolari ja metsäpalo. Waikaremoana on kansallispuisto ja telttailimme siellä kaksi yötä. Kappaskummaa kuinka kalastuspäivänä sattuikin satamaan vettä ja tuuli yli 10 m/s. Kalastus kuraa, mutta telttailu sitäkin rattoisampaa. Teltta jaksaa yllättää meidät erinomaisuudellaan edelleen lähes joka käyttökerralla. Joku on oikeasti istunut alas ja miettinyt teltan käyttäjää sitä suunnitellessaan.

Järveltä ajelimme tällä kertaa hieman inhimillisemmän pätkän Tokomary Bayhin. Matkalla käytiin kävelemässä Seelannin pisimmän laiturin päähän, 660 metriä, joka tuntuu olevan suuri nähtävyys näillä kulmilla. Perillä meitä odotti reissun ensimmäinen virallinen hääsviitti. Ei siis mikään sviitti, ihan backpacker hostellin mökki vain, oli varmaan etäisen sijaintinsa vuoksi nimetty honeymoon cabin. Upeat meri maisemat ja kirkas tähtitaivas, ei siis paha ollenkaan.

Tänään vuorossa oli taas pitempi rykäys. Matkaa määränpäähän oli vain reilut 200 km, mutta aikaa tähän saatiin kulumaan 9 tuntia. Matkalta löytyi lisää vanhoja laitureita, paljon biitsejä ja toistaan pienempiä kyläpahasia sekä kaunis majakka, joka sattui olemaan Seelannin itäisisimmässä pisteessä. Oikein onnistunut päivä joka meinasi loppua toivottua ikävämmin. Pääsimme turvallisesti perille, mutta pyykinpesun tohinassa autonavaimet jäivät autoon lukittujen ovien taakse. Hetken epätoivon ja tunnepohjaisen sanailun jälkeen rauhoituimme tarpeeksi, että aloimme ratkaisemaan ongelmaa. Soitto autovuokraamoon antoi toivoa, sillä heppu puhelimen päässä kertoi mallimme olevan ERITTÄIN helposti murtauduttava. Koska meilläei siihenollut kokemusta (kyllä, heppu kysyi tätä) eikä välineitä ( ruuvimeiseliä ja rautalankaa), käännyimme hostellin pitäjän puoleen. Pitäisi ehkä olla huolissaan että noin 2 minuutissa auton ovet oli avattu vanhoilla nissanin avaimilla. Nyt auto on täysin tyhjennetty kaikista arvoesineistä.

Helpottunein mielin rauhoitumme tämän illan hostelissammejoka nimensä mukaisesti, Opotiki beach house, sijItsee vain 10 metriä kauniista hiekkarannasta. Loppu hyvin, kaikkihyvin.