Alkaa häämatka lähestyä loppuaan. Ollaan jo lentokoneessa tunnin lentomatkan päässä Los Angelesista kun tätä näpytellään (julkaistaan kunhan nettiin päästään). Alkaa jo pikkuhiljaa matkaväsymys tuntua molemmilla, vaikka viimeiset kymmenen päivää ollaan pääasiassa vain lepuuteltu Cookin saarilla. Kun saavuimme pääsaarelle eli Rarotongalle saimme kuulla että saaria lähestyy trooppinen sykloni. Kauniissa auringon paisteessa ja yli 30 asteen kosteassa helteessä sitä oli tosin vaikea uskoa. Syklonin lähestyessä myös paikalliset alkoivat valmistautua pahimpaan (joka ilmeisesti oli tapahtunut 2010 jolloin Aitutakilla useat menettivät kotinsa syklnin alle). Kun luimme lehdestä että tämä valmistautuminen tarkoittaa talojen sitomista köysillä puihin, päätimme siirtää lentoja Aitutakille yhdellä päivällä ja rantabungalowin sijasta viettää syklonin vastaisen yön pääsaaren betonirakenteisessa hostellissa. Seuraavana aamuna pääsimme lentämään Aitutakille pilvettömällä aurinkoisella kelillä ja onnekseme kulimme että sykloni oli ohittanut saaren aiheuttaen yöllä vain kovia tuulia.
Päivät saarilla kului leppoisaan; aurinkoisina päivinä riipparissa kölltellen, uiden ja snorklaillen tai kalastellen ja sateisina päivinä (joita mahtui joukkoon myös) korttia pelaillen ja kirjoja lukien. Viimeisenä päivänä paikallinen pappi Papa vei meidät vesitaksilla lagooniin uimaan ja kalastamaan, josta Juho sai kalastajien keskuudessa tunnetun harmaan aaveen eli Bonefishin, jota niin kuumeisesti toivoi.
Kauniit riuttojen ja turkoosin kirkkaan veden ympäröimät saaret, joiden rannalla tummansiniselle vaahtoavalle merelle tuijotellessaan ei voi olla miettimättä miten pieni hiiren papana tämä maatilkku maailman kartalla on ja miten kaukana kotoa ollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti