Puruvedellä Ilkan ja Miikan kanssa 15.-17.9

Pistetääs vähän raporttia kalastusrintamalta, ettei tämä koko blogi mene ihan tyttöjen jutuiksi.

Miikan kanssa olimme pitkin kesää suunniteltu yhteistä kalastusreissua miun kotivesille Puruvedelle. Tarkoitus oli kalastaa harjuksia pintaperhoilla ja uistella siinä lomassa taimenta. Kesällä kummallakin oli niin paljon työ- ja kalastuskiireitä, että ensimmäinen molemmille sopiva aika löytyi vasta syyskuulta. Myöhäinen ajankohta ei missään nimessä ollut huono asia, onhan syyskuu mitä parhainta harjuksen kalastus aikaa.

15.9

Miika soitteli sunnuntaina, että Ilkkakin vois mielellään lähteä völjyyn, jos vaan miulle sopii ja tokihan se sopi. Pojat saapuivat maanantai-iltana Kerimäelle ja kauppareissun jälkeen suunnattiin auton nokka kohti Pihlajanniemellä sijaitsevaa mökkiämme. Maanantaina ei enää kalalle ehditty, mutta ilta meni rattoisasti korttia pelatessa ja kalastuskamppeita vertaillessa.

16.9

Kello oli soimassa 07.30. Aamukahvien jälkeen vedettiin haalarit niskaan ja painuttiin järvelle. Suunnitelmana oli aluksi uistella jokunen tunti ja siirtyä siitä lähisaarille harrikalaan. Uistelu ei ollut mitenkään erikoisen tuottoisaa. Saalis taisi jäädä pariin n.40cm taimenen pentuun, 3 isoon ahveneen ja yhteen 1,5kg haukeen (Näiden haukien tulo kyllä alkaa ihmetyttää. Kahdella peräkkäisellä reissulla on noussut luupää veneeseen, kun tätä ennen meidän ”mökkiselältä” on tullut n.20vuoden aikana kokonaiset YKSI hauki!).

Iltapäivällä rantauduttiin salaiselle harjussaarelle makkaroidenpaistoon ja perhon heittoon. Kellään ei ollut tietenkään tulentekovälineitä mukana. Tai oli miulla yks tulitikku, mutta ei rikkipipintaa… No syötiin sitten roiskeläppäpitsat kylminä ja aloitettiin kalastus.

Veneen ankkurointi meneillään.

No sattuipa niin, että Ilkka oli unohtanut perhokelan mökille. Sovittiin Ilkan kanssa, että kalastellaan vuorotellen miun vavalla. Miekin olin ottanut vahingossa vanhat kahluuhousut mukaan, jotka vuotivat mukavasti perseen kohdalta. Neuvoin pojille saaren ottipaikkoja ja muutenkin vinkkejä mistä harjuksia tähän aikaan vuodesta löytyy. Harjukset löytyy usein syksyllä ”surffailemasta” puista tippuneiden lehtien seasta. Lehtien mukana veteen tippuu eteenkin koivuluteita, joita löytyy lähes jokaisen syysharjuksen syönnöksestä.

Ilkka jäi virpomaan veneen viereen kallioniemekkeeseen, Miikan suunnatessa seuraavaan kallioniemeen jonne tuli tyynen ja tuulen rajakohta. Ei mennyt montaa minuuttia, kun nätinkokoinen harjus hyväksyi Miikan pinturin. Tämä yksilö ei suostunut tulemaan kameran eteen, vaan kala karkasi heti väsytyksen alussa. Tämän kalan jälkeen olikin pitempi tovi ihan hiljaista. Lopulta mie bongasin ihan heittokantaman rajoilla hyvän tuikin. Mie en sinne 4-luokan vavalla ja perseestä vuotavilla kahluuhousuilla ylettänyt, mutta Miika pystyi kahlaamaan pikkuisen miusta eteenpäin heittämään kyseisille kaloille. Aluksi Miika pummas tuttuun tapaan pari ottia, mutta lopulta sai kuin saikin ensimmäisen kalansa ylös asti. Kala oli mitä komein 25 senttinen siika. No sillekkin kalalle löytyi käyttötarkoituksensa. Siian rantautuksesta ei mennyt kauaa, kun Miika pummasi taas paremman kalan. Viisi minuuttia edellisestä ja taas taipui saman herran vapa. Tämä yksilö saatiin ihan näytille asti, n.40cm pulska harjus oli voitettu kanta.

Miika ja harjus.

Selvää kalojen aktiivisuutta oli havaittavissa, sillä Ilkankin tarjoama perho kelpasi kahdelle eri harjukselle. Isompi tietysti karkas, mutta saihan Ilkka Reinon. Reinolla on hiukan kipeät leuat, sillä vajaata viikkoa aikaisemmin mie olin koukuttanut Reinon metrilleen samasta kohtaa. Pituutta Reinolle on kertynyt 35cm ja hyvä tuntomerkki on, että siltä puuttuu toiselta kyljeltä runsaasti suomuja (perkeleen hauet!). Reilun tunnin perhostelun jälkeen päätettiin yhdessä tuumin laittaa perhovavat takaisin putkiin ja lähteä mökille syömään.

Ilkka vääntää Reinon kanssa.

Ilkka ja Reino.

C&R

Ilkalla alkoi koske kovasti päähän ja jäi mökille nukkumaan päänsärkyä pois. Mie ja Miika suunnattiin kuumien makkaroiden voimalla vielä uistelemaan. Saldona illan uistelusta oli vain yksi taimenentumpin karkuutus.

Iltapala.

17.9

Tiistaina kello oli taas soimassa 7.30, mutta ei myö siihen kyllä vielä herätty. No vesillä oltiin ysin maissa ja päivän suunnitelma oli suunnata Hummolle päin isompien kalojen toivossa. Aluksi oli tarkoitus uistella Pihlajanniemen jatkeella olevan matalikonreunaa, mutta se osoittautui hankalaksi tehtäväksi ilman kaikuluotainta tai GPS:ää. Tai oli meillä Ilkan GPS mukana koko reissun ajan, mutta pattereita ei muistettu siihen missään vaiheessa hankkia. Saatiin myö aamupäivällä yksi pieni taimen ja pari ihan komeata ahventa. Jossain vaiheessa Ilkkaa rupesi kauheasti pissittämään ja meitä muitakin nälättämään, joten päätettiin rantautua makkaran paistoon ja pissille. Saareksi valittiin ihan ok harjuspaikan näköinen saari.

Missäs se matalikko nyt olikaan?

Makkaran paistossa.

Tällä kertaa sytkärikin oli mukana ja päästiin paistamaan makkarat nätissä syyssäässä. Miika kävi ravistelemassa lehtiä rannan puista veteen, että harjuksille olisi sapuskaa tarjolla. Makkaroiden jälkeen aloitettiin perhon heitto. Ilkkakin oli tällä kertaa muistanut ottaa kelansa mukaan. Tosin väärän kelan, 3-uppoavalla siimalla on hiukan vaikea heittää pinturia. No Ilkka heitti uppoperhoja muiden viskoessa pintureita. Mie jäin heittämään Miikan ravistelemien lehtien luokse Miikan suunnatessa kohti läheistä niemeä. Aluksi miun ohi ui pikkukalaparvi nätisti pintoen ja näiden perään lehtien lomaan alkoi muodostua harjuksien tuikkeja. Parvessa oli selvästi useampi kala, sillä pinnassakäyntejä oli useampi samaan aikaan. Aluksi miun perho ei meinannut kelvata, mutta lopulta yhden harjuksen arviointikyky petti ja se hyväksyi miun pinturin. Harjukselle oli kertynyt mittaan 35cm ja se joutui Miikan pannulle. Siihen jäikin sen päivän harjus havainnot. En tiedä mihin harjukset katosivat, mutta tuikkeja ei näkynyt enää missään.

Kello näytti jo iltapäivää ja pojilla oli edessä vielä automatka Jyväskylään, joten päätettiin lähteä uistellen kohti mökkiä. Kotimatkalla koukutettiin kaksi n.40cm taimenta vaapuilla. Molemmat kalat tuli plaanareista ilman lisäpainoja.

Alamitan "väsyttelyä".

Mökillä tehtiin vielä kunnon ruoka ja keitettiin kahvit. Pojat heittivät miut Kerimäelle ja aloittivat pitkän kotimatkan. Matkaan meni kuulemma yllättävän kauan, koska auton mittaristonvalo oli sökönä ja ajovauhdista ei ollut mitään tietoa. Pojat olivat kerran katsoneet lampulla mitä mittarit näytti ja nopeus oli ollut hurjat 50km/h…

Reissun päätelminä voidaan pitää, että vain pieni taimen oli pintakerroksissa syönnillään ja harjustapahtumia tuli ihan hyvin vähäiseen kalastusaikaan nähden.