Kuva Mc Crakens Rest pysahdyspaikalta puolen paivan aikoihin. Kummalinen ilma!
Pysahdyttiin ruokaostoksille Invercargillin kaupunkiin ja kaytiin laheisella Oreti Beachilla. Luettiin matkalla paivan lehdesta, etta talla rannalla oli viela edellisena paivana ollut iso merilaijona. No ei nakynyt merileijonaa, tosi hieno ja iso hiekkaranta kyllakin. Sinne sai ajaa autolla aina vesirajaan asti. Syotiin evaat autossa(koska tuuli niin pirusti) ja jatkettiin matkaa.
Seuraava pysahdys olikin jo Slope point, joka on Etela-Saaren etelaisin piste. Taman kauemmas ei siis paasta ellei otettaisi laivaa Steward Islandille. Vetta tuli vaakatasossa, joten vierailu Slope pointilla oli nopea!
Slope pointilta ei ollut kuin parin kymmenen kilometrin siirtyma majapaikkaamme ja lampiman takan aareen. Majapaikkamme Catlins Beach House oli nimensa mukaisesti aivan meren rannalla Purpose Bayssa. Pienen rantatalon(4h+K) yksi seina oli kokonaan lasiovea, josta oli suora nakyma rannalle. Sattumalta juuri kun roudattiin kamppeita sisaan sateesta, niin nahtiin ikkunasta kun delfiinit leikkivat lahden aalloissa. Eikun coret takas niskaan ja kaatosateeseen delfiineita ihmettelemaan. Kyseiset delfiinit ovat maailman pienimpia ja harvinaisimpia delfiineita (Hektors Dolfins). Aikaimme toljotettiin(Juho naki jopa yhden surfaavan aallossa), kunnes nalka ja kylmyys vei voiton. Lahdettiin ruuan laittoon ja takkatulen aareen lammittelemaan.Ilta viihdyttiinkin sisalla, kun vetta satoi lakkaamatta.
Etsi hyppaava delfiini kuvasta.
Perjantai aamuna ilma oli edelleen aika epavakaa, mutta onneksi ei kuitenkaan satanut. Aamupalan jalkeen lahdettiin viereiseen lahteen (Curio Bay) kummastelemaan fossilisoitunutta metsaa (Petrified forest). Se on muinainen metsa, joka on ajansaatossa kivettynyt fossiileiksi. Siella todellakin oli kivettyneita puunkantoja, joista saattoi edelleen laskea vuosirenkaat. Samaisessa paikkaa olisi illalla saattanut nahda myos pingviineja. Toisella kertaa sitten. Ikivanhan metsan jalkeen palattiin takaisin "omalle" rannalle delfiinien luokse. Nahtiin jo kaukaa kuinka jotkut tytot uiskentelivat vedessa ja delfiinit tulivat aivan tyttojen viereen hengaamaan. Nooralle tuli kiire vessaan vetamaan uikkarit paalle ja juosten mereen delfiinien sekaan pulikoimaan. Juho tyytyi kuvaamaan tapahtumaa rannalta kasin. Tytoilla oli tietysti markapuvut, mutta Suomen tytto ei markapukuja kaipaa vaan Noora veti T-paita paalla. Ja kyllahan ne vekkulit ihan Nooran viereen tuli. Tytoille tuli nopsaan kylma, mutta Noora oli niin innoissaan, etta sinnitteli vedessa reilut 20 minuuttia. Ihan kosketus etaisyydelle delfiinit eivat tulleet ja hyva niin, silla yksin vedessa ollessaan Nooralle tuli Thaimaan haitapaamismuistot mieleen. Mutta aivan upea kokemus, onhan ne kiehtovia elukoita.
Jaatiin viela hetkeksi rantaan delfiineita kuvaamaan ennenkuin jatkettiin taas matkaa (kohti laheista Papatowai kylaa). Hyppyja eivat enaa tanaan tehneet, mutta surffasivat aalloissa oikein porukalla. Hienon nakoista!!!
Kuva matkalta (Purpose Baysta Papatowaihin) McLean Falls vesiputouksilta.
Illalla oli mukava taas yllattya iloisesti ja loytaa perilta todella viihtyisa majapaikka (Papatowai Hilltop Backpackers). Tama oli tahanastisita ehdottomasti pienin (viela elista pienmpi). Jaettiin pieni vanha talo vain yhden saksalaistyton kanssa. Talo, tai paremminkin mokki, oli kukkulan paalla, josta naki aina merenrantaan saakka. Todella rauhallinen ja rentouttava paikka tehda matkasuunnitelmia ja vain olla.
Maisema olohuoneen sohvalta.
Launataina taas tavanmukaisesti kamat kasaan ja tien paalle. Papatowaista ajettiin itarannikkoa pitkin (edelleen samaista Southern Scenic Route tieta) pohjoiseen. Surat Bayssa poikettiin kavelemassa hiekkarannalla ja nahtiin 5 isoa merikarhua kollottelemassa rannalla. Pelottavia otuksia, vaikka todella rauhallisia ja laiskanpulskeita tuntuivat kuitenkin olevan.
Lyhyen matkan paassa Surat Baysta piipahdettiin viela Nuget Point nimiseen lahdukkaan valokuvaamaan pienta majakkaa ja sen edustalla oelvia saarisyppaita. Hienot maisemat!
Iltapaivasta saavuttiinkin jo Dunediniin, joka on etelasaaren toiseksi isoin kaupunki. Meidan hostelli, talla kertaa taas ihan iso paikka, sijaitsi ihan keskustassa St Joseph Cathedralin vieressa. Pienten paikkarien jalkeen vaantaydyttiin viela keskustaan kiertelemaan ja etsimaan erasta paikallista todella halpaa pizzeriaa. Ei loytynyt, joten takaisin hostellille ja leipomaan valkosipulipatonkia iltapalaksi. Joka kerta kun tehdaan itse leipaa (ja usein ihan vain kun kokkaillaan paivan ruokaa) hostellin keittiossa, joku tulee ihmettelemaan, etta kuinka me osataan leipoa/tehda ruokaa itse. Monet nuorista reissaajista ovat vasta taalla joutuneet opettelemaan ruoanlaittoa (keittamaan makaroneja ja pastakastiketta). Kumma homma!!!Sunnutaiaamuna otettiinkin tosi lunkisti. Noustiin vasta lahempana kymmenta, syotiin aamupala ihan rauhassa ja kollahdettin sohvalle kattomaan leffaa!!! Ulkona oli niin hirmuinen myrsy (tuuli vain, muuten kiva saa...), etta ei heti aamusta jaksanut lahtea tempomaan. Iltapaivasta mentiin Otago Museoon, joka olikin oikein mielenkiintoinen paikka. Illalla olikin vuorossa sitten paivan kohokohta, jota varten oli saastelty voimia. Ajettiin Dunedinin keskustasta noin 30 minsan paahan Otago Penisulaan. Ensin poikettiin ihan Penisulan paahan albatrosseja katsomaan ja sitten Sandfly Bayhin. Taalla nimittain asustaa PINGVIINEJA! Yellow-eyed penguens. Upea ranta ja auringonlasku, mutta tuuli oli tosi kova ja hiekkaa ihan jokapaikassa. Jarkkaria ei uskaltanut ottaa edes laukusta ulos ja silmalasitkin oli aika koetuksella. Ensin taivallettiin rannan toiseenpaahan erityisesti pingviinien katselua varten rakennettuun piilloon. Sielta nahtiin (aika kaukaa) ensimmainen vaappuja, jyrkassa maessa matkalla pesalleen. Ei maltettu pitkaan majassa istuskella vaan lehdettiin takaisn autolle pain. Matkalla takaisin pain Juho naki kuinka yksi pingviini nousi vedesta noin 20 metrin paassa meista ja pinkoi niin kovaa kuin jaloistaan paasi (ei kovaa) kohti pesaansa. Viela juuri ennen rannan loppua nahtiin kuinka eras yksilo horjahteli kovissa aalloissa meresta ylos. Ihania pikku vaapujia...
Maisemakuva rinteesta, jossa ensimmainen pingviini nahtiin.
Ping-ingviini!
Tanaan, maanantaina, lahdettiin Dunedinista ja polkastiin tanne Oamaruun. Ennen lahtoa pysahdytiin Dunedinissa Baldwin Street kadulla, joka on maailman jyrkin katu. Yhdessa kadun postilaatikoista komeili FIN tarra ja talon ikkunalla oli rivissa suomalaisia savikukkoja. Nainkohan siina talossa asui Jyrkin Suomalainen? HAH!
Matkalla poikettiin myos Moeraki Boulder kivia katselemassa ja kuvailemassa. Hienoja luonnon oikkuja. Kaykaa ihmeessa lukemassa netista miten ne on syntyneet. On hiukan vaikeahko tarina(ainakin englanniksi) Taalta loytyy tietoo... Siina kivien katselun lomassa Juho huomasi rannan lahella pyorivan delfiini lauman. Tai no kolme niita siina tais pyoria. Noora sai otettua kuvankin niiden surfatessa aalon mukana.
Pyoreita kivia polun varressa.
Illalla kaytiin viela kattomassa pingviineita toiseen otteeseen. Nyt nahtiin seka Keltasilma- etta sinipingviineita(Blue penguins). Sinipingviinit ovat maailman pienimpia pingviineja ja nykyisin hyvin uhanalaisia. Oltiin rannassa piilossa ja nahtiin kun sinipingviinit nousivat vedesta ja taapersivat ihan parin metrin paasta meista. Kaikki meni siihenasti ihan hyvin kunnes paikalle alkoi parveilla vahemman kunnioittavasti kayttaytyvia kameramaan kansalaisia. He eivat millaan uskoneet ettei pingviineja voi lahestya, vaan pitaa pysya paikallaan. Pingviiniemot menivat paniikkiin ja jahmettyivat salamavalojen loisteeseen, eivatka uskaltaneet menna pesilleen ruokkimaan nalkaisia poikasiaan. Jai hiukan ikava maku vaikka oli mahtava nahda nuo pienet otukset. Tuntui kuin kyseinen populaatio saattaa havita nimenomaan meidan turistien takia...
3 kommenttia:
No nyt olette sitten paluumatkalla, kun se Slope point on nähty...mutta ei taida vielä olla koti-ikävä....Sarjassamme sattumuksia seuraava luku. Keskikouluaikainen kaveri Keräsen Hannu Keiteleeltä oli tuomassa kattoristikoita Savonlinnaan ja paluukyytiä odotellessa soitti joutessaan minua kahville ABC:lle. En ollut paikalla vaan autossa jossain Ruotsin puolella. Siinä jutustelimme Keiteleen kuulumisia ja Hannu sanoi juuri kuulleensa radiosta, kun joku Keitele lähtöinen Satu oli ohjelmassa kertomassa Uus Seelantilaisesta viinin viljelystä...Hannu, joka yleensä tietää Keiteleen asiat ihmetteli, ettei yhtään ymmärtänyt kenestä on kysymys??...niinpä oli helppo todeta, että satun asiasta jotain tietämään, vaikka en koskaan ole tavannutkaan. Joten viekää nyt terveiset Satulle koko pitäjältä......Viikonlopulla äiskällä ja Helmillä kova kisa, meinaten osallistuvat avantouinnin Suomen mestaruuskisoihin Imatralla, joten pitäkää peukkuja.....että ainakin päsevät avannosta pois:) EN+MN
Talviset terveiset!
Aamulla oltiin Hippokisoissa. Ei ole Aatu tullut kummiinsa... Ensin piti lahjoa, että saatiin sukset jalkaan. Aatu kun olisi mielummin mennyt pelaamaan jääkiekkoa. Aatu hiihti 50 m:n matkan ajassa 2min 8s, kolme meni ohi. Tosin Aatu hiihti vanhempien sarjassa. On tainnut tulla kummitätiinsä kun kerkesi katsoa rauhassa maisemia...
Iida hiihti myös vuotta vanhempien sarjassa ja hyvin hiihtikin.
Iltapäivällä käytiin luistelemassa tuossa lähikentän jäällä. Aatukin sai pelata päämärkänä kiekkoa.
Minulla on ens to ja pe lomapäiviä. Tarkoitus olisi lähteä lasten kanssa "talvilomalle" Kerimäelle. Toivottavasti pysytään vaan terveinä! Meillä jyllää töissä noro-viirus epidemia... Se tästä vielä puuttuisi. Nyt ollaankin oltu jo kaksi viikkoa terveinä! Tosin miun selkä on aika huonossa kunnossa. Sairaslomalle en kyllä voi jäädä... Kyllä tää sit viimestään kesällä helpottaa!
T: koko poppoo
Lumiset terveiset meiltäkin!
Meillä on tämä viikko vierähtänyt niistäen, köhien ja kultturelli harrastusten parissa. Lahdessa on parin viikon ajan lasten talvikarnevaalit ja kivaa ohjelmaa melkein päivittäin lapsille.
Torstaina olimme katsomassa ja kuuntelemassa afrikkalaista tanssia ja rummun soitantaa. Iivarista tilaisuus oli alkuun niin pelottava, että istui silmät kiinni Rikun sylissä. Tanssit jäi siis alkuun kuulematta, mutta rumpurytmit tuli kuultua tai ainakin kädet hakkasivat polvia vimmatusti. Eevertti sen sijaan jammaili koko konsertin ajan. Loppukonsertista Iivari uskaltautui katsomaankin showta ja kotimatkalla kertoi nähneensä lavalla Stewie Wonderin.
Eilen sitten olin poikien kanssa päivän kotona. Molemmat pojat yskivät koko yön ja nokka valui solkenaan. Miulla itelläkin oli aamulla kurkku kipeä ja ääni maassa. Tänään sitten Riku nousi kuumeisena, pojilla edelleen kova nuha, mie oon täydessä iskussa.
Yöllä oli satanut paljon lunta, joten poikien kanssa teimme aamulla lumitöitä. Iivarin kanssa olimme iltapäivällä kuuntelemassa ja katselemassa Sibeliustalolla Kengurumeininkiä. Iivari tosin oli tyylilleen uskollisena alkukonsertin silmät kiinni. Konsertin jälkeen Iivari meni ottamaan kengurua kädestä kiinni ja juttelemaan small talkia. Sanoi mm. kengurulle: "Sä et oo yhtään pelottava. Mä en pelännyt sua."
Mie lähden ensi perjantaina poikien kanssa Kerimäelle. Niin kuin Kaisa kirjoitti, niin Kaisa ja lapsetkin ovat siellä. Jos ootte Skypen äärellä, niin olkaa yhteydessä. Herätään kyllä aamulla juttelemaan tai valvotaan illalla (voin luvata ainakin meijän poikien osalta)sen verran myöhempään.
Hiihtoloma alkaakin sitten sitä seuraavana viikonloppuna ja silloin lähdemme Pariisiin. Siellä meitä jo odotellaan kovasti.
Terveisiä! Mukavaa reissunjatkoa!
Lähetä kommentti